Lähdin Lontooseen suorittamaan Avartin kulta-tason prjoketia ja sain tutustua merimieskirkon toimintaan ja olla siellä avuksi ja käyttää luovuuttani.
Avartti on siis kansainvälinen nuorten ohjelma. Lisä tietoa löytyy osoitteesta: http://avartti.fi/
Minulla oli vaihtoehtona suorittaa projekti joko Suomessa tai sitten lähteä ulkomaille ja koin mielenkiintoisemmaksi lähteä ulkomaille, koska olen ollut vain Ranskassa, Pariisissa kun olin noin 6 vuotias. Oli siis vihdoin aika päästä ulkomaille. Kielitaitoni kun ei ole mikään hyvä niin sitä tuli myös hieman parannettua.
Kirkossa sain tutustua sen toimintaan eli kaikkii kerhoihin, tapahtumiin, kaupan pitoon, tarjoiluihin ja hostelliin. Kirkko toimii kokonaan lahjoituksilla eikä verorahoilla. Sain koristella kirkon salin itsenäisyyspäiväksi ja keittelin puuroa, olin respassa ja keittiössä auttamassa eniten. Pääsin myös siivoamaan hostellia ja kuulemaan miten se toimii.
tiistai 17. tammikuuta 2017
tiistai 10. tammikuuta 2017
Lontoon matka 1.12
Lähdimme aamulla aikasin Helsinki-Vantaa lentokentälle. Lento lähti kahdeksan maissa ja saavuimme Gatwikin lentokentälle.Gatwikin lento-kentältä otimme junan ja menimme Canada Waterille. Siitä bussilla menimme hotelille. Pääsimme huoneeseen ja asetuimme hetkeksi paikoilleen. Kävimme katsomassa missä Merimieskirkko on ja menimme käymään kaupassa ja ostimme vähän hedelmiä ja juotavaa hotellille.
Päivä oli todella raskas ja matkustaminen vie kaikki mahdolliset voimat.
Hotelli kadun puolelta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)